Ominaisuus >


Väri >


Valmistaja >



Ominaisuus


Valmistaja


Hintaluokka


-




Heille jotka tuntevat lyhenteen PSB entuudestaan, Paul & Sue Barton voisi hyvin tarkoittaa "People, Sound and Business".

Vuosien ajan audiokriitikot ovat tunnustaneet että PSB kaiuttimien korkea laatu juontaa juurensa nimenomaan perustajansa Paul Bartonin intohimoon musiikkiin sekä kaiuttimiin.

Katsaus taaksepäin PSB:n historiaan kertoo paljon: Paul:in kiinnostus luonnonmukaiseen musiikintoistoon oli avainasemassa yrityksen syntyyn.

Nyt PSB on kuitenkin jotain aivan muuta kuin pieni kaiutinvalmistaja, ei yhden, kahden eikä kymmenenkään ihmisen yritys.

PSB Speakers International työllistää paljon enemmän työstään innostuneita ihmisiä jotka ovat avainasemassa yrityksen menestyksessä.


Tänä päivänä PSB tuottaa audiolaitteita asiakkaille ympäri maailmaa, 50 maahantuojan ja noin 1000 jälleenmyyjän välityksellä. Ja kuitenkin, vaikka yritys on kasvanut monikansalliseksi toimijaksi, filosofia on säilynyt samana jo yli 45

vuotta: valmistaa korkealuokkaisia tuotteita järkevään hintaan.